Suurten ja hankalien etäisyyksien Aasiassa lentoliikenne on tiheää, edullista ja turvallista. Se, mikä Euroopasta käsin on suunnittelua vaativaa ja kallista kaukomatkailua, on Vietnamissa asuessa edullista ja spontaania. Maanantai-iltana vaimoni Terhin mieleen tuli katsoa, mihin menisimme loppuviikon minibreikille. Keskiviikkona sitten ajoimme harvinaisen vähäruuhkaisena aamuna puoli tuntia Hanoin lentokentälle ja lensimme upouudella A321:lle tunnin matkan paratiisiin nimeltään Hoi An.
Samoista kirjaimista huolimatta Hanoi ja Hoi An eivät voisi olla vähempää toistensa kaltaisia. Hoi An sijaitsee Keski-Vietnamissa Etelä-Kiinan meren rannalla. Trooppinen harvaan asuttu maisema levittäytyy teräväpiikkisten vuorien rajaamana lentokoneen ikkunasta silmänkantamattomiin. Tiet ovat leveitä, mutta liikenne ja turistit puuttuvat lähes kokonaan.
Neljän tähden loistelias hotellimme on absurdi pistos läpi havumetsikön kultahiekkaiselle autiolle rannalle, kuuluisan 30 kilometrin mittaisen China Beachin eteläpäähän. Valtaisa rakentaminen on käynnissä ja Hoi An odottaa massaturismin aikakauden alkua, mutta vielä se on neitseellinen keidas. Itse Hoi An on Unescon suojelukohde, pittoreski temppeli- ja pikkukauppakylä.
150 eurolla per henki lentää ja asuu täällä kolme vuorokautta. Hotellin palvelu hieronnoista keittiöön on hyvää. Erityisesti neljän dollarin Hoi Anin kana milieu huomioituna oli hintalaatusuhteeltaan huippua.
Seuraavan viikonlopun käytänkin sitten kolmen tunnin lennon päässä, Singaporessa, ilmailumessuilla. Sinnekin matkustaminen on yhtä edullista. Eurooppa tuntuu kaukaiselta, kalliilta ja syrjäiseltä.
Allekirjoittanut aamulenkillä China Beachilla Etelä-Kiinan meren maininkien äärellä. China Beach (nimitys paikallisesti epäkorrekti nykyään) ulottuu kolmekymmentä kilometria Da Nangista Hoi Aniin:
Hoi Aniin saavutaan Da Nangin upouudelle lentokentälle, joka oli maailman vilkkaimpia lentoalueita Vietnamin sodan aikana. Muistona tästä kaudesta ovat lukuisat, nykymittapuun mukaan pienet, hangaarit:







0 kommenttia:
Lähetä kommentti